27. syyskuuta 2014

Stay hungry, stay foolish

Musta ei oo taas kuulunu mitään. Into tähän touhuun on ollu vähän kateissa. Kamerakin on jääny lähes joka päivä kotiin. Lähinnä siitä syystä, että mun elämä ei oo ollu lähiaikoina mitään kaikkein touhun täyteisintä.


En tiedä onko tyhmää panostaa 22-vuotiaana täysillä omaan työuraansa, kun samaan aikaan kaikkialla kuulutetaan sitä kuinka tässä iässä pitäis ELÄÄ. Pitäis reissata paljon ja ottaa kaikki irti tästä nuoruudesta, vielä kun sitä on jonkin verran jäljellä. Joskus jo parin vuoden päästä (eihän sitä koskaan tiiä) esim. reilaaminen voi olla mahdotonta.




Mun edellisestä postauksesta on jo 2 kuukautta. Tänä aikana oon lukuisia kertoja iltaisin avannu tän Bloggerin ja alottanu rustailemaan uutta postausta. Siinä samassa mun ajatukset lähtee harhailemaan ja löydän internetin ihmeellisestä maailmasta ties mitä mielenkiintoista. Hetken päästä katson kelloa. Pari tuntia on vierähtäny siivillä ja olis aika mennä nukkumaan. Avaan taas Bloggerin ja mun naamalle lävähtää typötyhjä valkoinen sivu. Ajattelen, että "no, huomenna sitten". Joojoo. Tää sama kaava vaan toistuu ja toistuu.

Mä myönnän avoimesti, oon viettäny mun iltojani aivan liikaa kotona neljän seinän sisällä. Mut en ihan turhan takia. Mä oon opiskellu mun työuralleni oleellisia asioita, kuten koodaamista. Suurimmalle osalle tätä postausta lukevalle mm. käsitteet HTML, CSS ja Javascript on varmaan täyttä hepreaa. Ne oli mullekin pelkkää sanahelinää vielä 2 kuukautta sitten. Niille jotka ei tiiä; mä oon graafinen suunnittelija. Tää ala muuttuu ja kehittyy niin kovaa vauhtia, että tuntuu vaikealta pysyä perässä. Jatkuvasti tulee uusia asioita jotka pitäis osata. Niinpä mä oon ottanu härkää sarvista ja kirjotellu iltaisin koodia, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mua pelottaa että mä jään asioissa jälkeen. Mulla on jatkuvasti töissä tunne etten mä riitä.

Mä oon niin helvetin kunnianhimoinen persoona. Kaikki jotka mut tuntee, tietää sen varsin hyvin. Mä en haluu tyytyä olemaan vaan keskiverto jamppa. Mä haluun saavuttaa mun lyhyen elämän aikana jotain suurta ja merkityksellistä. Mulle sanotaan jatkuvasti että "chillaa veli", "bro, älä stressaa". Jos töiden jälkeen näen kavereita, ne huomaa heti, että mun ajatukset on jossain ihan muualla. Ne on työasioissa. Työasiat seuraa mua vapaa-ajalle ja se suoraan sanoen ahistaa. Jatkuvasti on tunne että mennään siinä rajalla että kohta mä romahdan ja palan loppuun. En oo siis ainoastaan kunnianhimoinen. Mä oon myös stressaaja ihan pahimmasta päästä.

Mulla on suuria unelmia. Mä haaveilen huolettomasta elämästä. Mä haaveilen siitä että tulevaisuudessa mun vaimo ja lapsi/lapset saa parhaan mahdollisen elämän. Jotkut sanoo että raha ei tuo onnellisuutta. Se on paskapuhetta. Tarviiko tätä mielipidettä edes perustella? No, rahan avulla pystyy tekemään niin paljon asioita, joista köyhä vain unelmoi.

On niin paljon asioita joita mä haluaisin osata. Mun on todella vaikea hyväksyä se tosiasia, että kaikkea ei vaan voi osata. Mutta edesmennyttä Steve Jobsia lainaten:







7. heinäkuuta 2014

Such heat

Ne on taas täällä. Helteet nääs. Sen kunniaks mentiin piknikille Tokoinrantaan. Alunperin oli tarkotus mennä johonkin Helsingin ja Pasilan välisille kallioille, mut koska oltiin huonoja niin ei päästy edes Alppipuistoon asti. Illan loppupuolisko vietettiin Musiikkipuistossa lokkien maalitauluina.



















Mulla on ihan järjetön helsinkikuume tällä hetkellä. Asiasta lisää tuonnempana, mahollisesti jo seuraavassa postauksessa, kunhan saan aikaseks rustailla :--)

-V